Mikä kuva kannattaa valita deittisivustolle?
Nettideittailun ja perinteisten kontakti-ilmoitusten ero on, että nettiprofiiliin on todella helppoa liittää myös kuvia ja kuvilla varustetut profiilit myös saavat paljon enemmän huomiota kuin kuvattomat. Siksi suosittelemme, että liität profiiliisi vähintään yhden ja mieluiten useampia kuvia itsestäsi.
Muista kuitenkin ottaa huomioon pari vinkkiä ennen kuin liität kuvat profiiliisi
Kuva nettideittailua varten – 4 vinkkiä
1. Kuvan laatu
Kuvan tulisi ensinnäkin olla hyvälaatuinen. Se on nykyisin ongelmista pienin, sillä useimmilla kännyköillä voidaan ottaa suhteellisen hyviä kuvia. Hämärässä huoneessa otettu rakeinen kuva ei ole omiaan herättämään kenenkään mielenkiintoa.
2. Käytä uutta kuvaa
Kahdeksan vuotta vanhan kuvan käyttäminen on ”harhaanjohtavaa mainontaa”. Saattaa olla huono alku treffeille, jos osoittaudutkin täysin toiseksi ihmiseksi kuin hän, joka kuvassa näkyy. Voi olla, että menetät tällä tavalla treffikumppanisi luottamuksen.
Ota tämä vakavissasi. Sisäinen kauneus on tärkeää, mutta myös ulkoinen olemuksesi on tärkeä osa sinua.
3. Yksinkertaisuus kunniaan
Joskus kuvankäsittely ja taiteellisuus saattavat houkutella. Erikoinen kuvakulma, toisaalle luotu katse tai osittain peitetyt kasvot saattavat vaikuttaa hauskalta niistä, jotka tuntevat sinut. Olet toki enemmän kuin ulkonäkösi, mutta panosta kuitenkin selkeään ja rehelliseen kuvaan.
Katso kameraan ja näytä iloiselta. Älä kuitenkaan liioittele hymyä, vaan näytä itsesi sellaisena kuin olet. Jos profiilissasi on useampia kuvia, voit toki leikitellä hieman. Vinkkimme on kuitenkin, että et anna taiteellisen asenteen ottaa ylivaltaa.
4. Sinä olet kuvan keskipisteessä
Miehillä saattaa olla taipumus ”kerskailla” kuvissa. He saattavat asettua kuvattavaksi autonsa viereen tai hengailla ”edustavien” kavereiden kanssa rannalla. Tämä ei ole aina niin kiinnostavaa, erityisesti, jos etsit vakavaa suhdetta.
Jotkut saattavat antaa keholleen liian suuren merkityksen, mikä voi osaltaan vaikeuttaa asiaan vakavasti suhtautuvan kumppanin löytymistä.
Voit ladata profiiliisi erilaisia kuvia, mutta aseta pääkuvaksi se, jossa olet itse pääosassa. Et varmaankaan halua, että sinut valitaan treffiseuraksi dekolteesi tai autosi perusteella?